Tänään koen olevani eurooppalaisempi kuin aikoihin, mutta se ei ole niinkään hiljattain pidettyjen eurovaalien ansiota. Tunne tulee siitä, että sain kunnian osallistua Ensi- ja turvakotien liiton järjestämille WWP-verkoston opintopäiville. Pääsin myös käyttämään puheenvuoron kertoakseni meidän omasta Lyömätön Tie – Väkivallan katkaisuohjelmastamme.

WWP – Work With Perpetrators – on Euroopan laajuinen verkosto, johon kuuluu yli 50 jäsenjärjestöä yli 20 maasta. Sen tehtävänä on koota yhteen väkivallan katkaisutyötä tekeviä toimijoita sekä lisätä tietoutta ja kehittää työtä edelleen – yhdessä oppien.

Kuulin usealta toimijalta, että heillä tehdään jo työtä väkivallan kokijoiden kanssa ja että väkivallan käyttäjien auttamistyötä on mietitty tai käynnistämässä. Lisäsin näiden keskustelujen innoittamana omaan esitykseeni pienen historiaosuuden: kerroin, kuinka Lyömätön Linja -toiminnan alkutaipaleella 1990-alun Suomessa oltiin kovastikin epäileviä sen suhteen, ottaisivatko väkivallan käyttäjät oikeasti yhteyttä tämänkaltaiseen palveluun. Jossain vaiheessa ensimmäinen mies soitti, pian toinen, ja ennen pitkää koottiin jo ensimmäistä vertaisryhmää.

Suomessa kulttuuri ja asenteet väkivaltaa kohtaan ovat muuttuneet huimasti 25 vuoden aikana, ja kynnys olla meihin yhteydessä on madaltunut ilahduttavan paljon. Pelkästään meillä työskentelyn aloittaa yli sata miestä vuosittain. Tämä on viesti, jonka halusin välittää muille: alku voi olla tahmeaa, toiminta saattaa herättää arvostelua ja asenteet muuttuvat varsin hitaasti. Siitä huolimatta kannattaa uskoa työn merkityksellisyyteen ja raivata tietä kohti tasa-arvoisempaa ja väkivallattomampaa tulevaisuutta.

Toinen mielenkiintoinen havainto päiviltä oli, että katkaisutyötä tehdään pitkälti samoin perusperiaattein maasta riippumatta. Toimijat sekä muualta Suomesta että useista muista maista mainitsivat jonkinlaiseksi esikuvakseen norjalaisen ATV – Alternativ Til Vold – klinikan. Norjalaisten perintö näkyy myös meillä esimerkiksi siinä, että väkivallan käyttö nähdään yksilön omana ongelmana, johon on mahdollista saada apua ja muutosta. On kutkuttava ajatus, että tällä hetkellä Pietarissa ja kohta Bosniassa ovikello soi, asiakas istuu sohvalle ja alkaa miettiä yhdessä työntekijän kanssa, miten voisi muuttaa käytöstään. Aivan kuin meilläkin.

 

Mika Värränkivi

väkivaltatyön asiantuntija

Lyömätön Linja Espoossa ry

”Ihmisen syvimpiä tunteita on tulla oikein nähdyksi, ei niinkään hyvänä tai pahana vaan ennen kaikkea totena, että joku voisi katsoa minua tarkasti, kuulla minua ja tulla minua kohti. Kaikkein tärkeintä on, että siinä hetkessä minä voin avata itsestäni sen mikä on totta ja minulle olemassa. Muuten olen vaarassa kadota – ensiksi muilta ja sitten ehkä myös itseltäni” Martti Lindqvist, teologi

Istuin maaliskuisena lauantaina kuuntelemassa psykoterapeutti Jussi Nissisen luentoa häpeästä, joka päättyi tähän lainaukseen. Meidät kuulijat oli johdateltu päivän aikana läpi häpeän moniulotteisten juurien. Ne voivat kietoutua ympäri ihmisen lapsuuden kokemusten, saada kasvuvoimansa kriiseistä ja henkilökohtaisten rajojen rikkoutumisesta, liittyä sosiaaliseen asemaan, asenteisiin ja odotuksiin tai esimerkiksi itseltä kiellettyihin tunteisiin. Häpeän ytimessä on kokemus siitä, että on jollakin tavalla vääränlainen ihminen, viallinen. Yksi häpeän tehtävistä on suojata yhteyttämme toisiin ihmisiin. Sen tehtävä on varoittaa meitä vaarasta ja suojella yksilöä teoilta, jotka voisivat saada yhteisön sulkemaan hänet ulkopuolelle. Kuitenkin käsittelemättömänä häpeästä voi tulla yksilön elämää vahvasti kahlitseva tekijä, salaisuus ja varjo jonka vangiksi ihminen jää. Tuo lauantai iltapäivä oli opettavainen, mutta myös henkilökohtaisella tasolla hyvin koskettava. Häpeä teemana koskettaa meitä jokaista, joskin yksilöllisin tavoin. Erityisesti tuolta luennolta jäi kuitenkin mieleen keskustelu siitä, kuinka kohdata ihminen, joka on tehnyt tai ajatellut tekevänsä jotakin niin pahaa ja väärää, ettei sitä vain yksinkertaisesti voi hyväksyä, vaikka ihminen kokisikin niistä häpeää. Tällaiseksi äärimmäiseksi pahuudeksi miellettiin lapsikohteiset seksuaaliset ajatukset ja teot, mutta myös yleisesti toiseen ihmiseen kohdistunut raaka väkivalta.

Tuon keskustelunavauksen myötä saimme yhteisesti pohdittavaksemme käänteisen ajatuksen. Mitä tapahtuu, jos tuota häpeänsä kanssa esiin tullutta ihmistä ei kohdata? Oman väkivaltaisuuden ja kielletyiksi tunnistettujen ajatusten tunnustaminen ja kohtaaminen on monille asiakkaille pelottavaa ja ihminen asettaa itsensä alttiiksi hylätyksi tulemiselle. Jos käännämme selkämme, häpeä ei suinkaan katoa, vaan luomme uuden häpeänkokemuksen viestimällä, että tällaisesta asiasta ei voi puhua. Viestimme, että asia on niin kamala, että se pitää piilottaa. Jos tuosta häpeällisestä asiasta tulee kantajansa salaisuus, se löytää toisen kanavan purkautua. Se, mikä on aluksi alkanut ajatuksena voikin johtaa tekoihin. Se, minkä kohtaamiseksi ja muuttamiseksi henkilö on ottanut ensimmäisen askeleen, voi jäädä ihmisen loppuelämäksi varjona seuraamaan häntä. Se voi ilmetä hyökkäyksenä toisia vastaan, pyrkimyksenä löytää vika omaan pahaan oloon ulkopuolelta tai toisaalta lamauttaa ihmisen täysin ja saada hänet hylkäämään jopa itsensä.

Häpeän kokeminen on luonnollista ja väkivaltaisista teoista puhuttaessa jopa tarpeellista, jotta muutos voi tapahtua. Väkivaltaa käyttänyt ihminen voi hävetä tekoaan, koska on toiminut sekä yhteisön että myös omien odotustensa vastaisesti. Paljastaessaan salaisuutensa voi ihminen miettiä, kuinka tuo toinen nyt suhtautuu minuun, kun paljastan hänelle tämän häpeällisen asian? Jo pelkkä avun pyytäminen voi tuntua häpeälliseltä ympäristössä, jossa pärjäämistä ja omien asioiden hoitamista korostetaan. Kohtaajalla on suuri vastuu tuon salaisuuden vastaanottamisessa, ihmisen kohtaamisessa kokonaisena, rosoineen kaikkineen. Turvallisessa vuorovaikutuksessa sitä häpeää tuottavaa asiaa voi tarkastella ilman arvostelua. Ajattelisin, että on paljon turvallisempaa luoda tila, missä näistä kaikista vaikeimmistakin asioista on lupa puhua, kuin sulkea ihminen ulkopuolelle. Toivon, että jokainen henkilö, joka meidän palveluumme tulee, kokisi, että tämä on paikka jossa asiakas tulee nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena. Myös ja juurikin niiden häpeää tuottavien asioiden kanssa.

 

Tanja Tanskanen

Väkivaltatyön asiantuntija

Lyömätön Linja Espoossa Ry

Miestyö, tai mieserityinen työ tarkoittaa juuri miehille suunnattuja palveluita, esimerkiksi psykososiaalista apua erilaisiin haastaviin elämäntilanteisiin. Setlementtiliitto perustelee miestyön tarvetta sillä, että useat pojat ja miehet tarvitsevat apua yhteiskunnan rakenteiden muuttuessa siihen, miten mahtua nykyiseen maskuliiniseen miehen malliin. Tämän lisäksi miestyön tärkeyttä perustellaan esimerkiksi verraten siihen, miten työ vaikuttaa positiivisesti myös muuhun sosiaaliseen kenttään (Peitsalo 2008). Haasteena miestyön toteuttamisessa on kuitenkin esimerkiksi miesten suuri kynnys hakea apua ongelmiinsa.

Kun googlaa esimerkiksi ”miesten palvelut Espoo”, niin ensimmäinen tulos on Lyömätön Linja Espoossa. Muut tulokset ovat esimerkiksi partureita, Espoon karttapalvelu ja linkki kauppakeskuksen sivuille. Yksi linkki avautuu Espoon kaupungin verkkosivuille, mutta sekään ei avaudu suoraan sellaiselle sivulle, jossa kerrottaisiin miehille suunnatuista palveluista. Monesti puhutaan palveluiden sirpaloituneisuudesta, eli siitä, että erilaiset palvelut ovat hajautettuina useammalle eri taholle ja niiden piiriin on sen takia vaikeaa löytää. Esimerkiksi THL:n tilastojen mukaan Uudellamaalla noin 30% ihmisistä kokee, että heillä ei ole riittävästi tietoa kunnan palveluista (Kaikkonen ym. 2015). Palveluiden näkyvyys ja selkeys eivät siis ole vielä tarpeeksi hyvällä tasolla. Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi miehet eivät monesti hakeudu sosiaalipalveluihin, koska niitä ei helposti esimerkiksi googlen avulla itse löydä.

Ensi- ja turvakotien liiton tilastojen mukaan miesten määrä eri palveluissa on kasvanut 19% vuodesta 2016 vuoteen 2017. Kysyntä miehiä auttaville palveluille on siis ollut selkeässä kasvussa. Miesten määrän kasvuun sosiaalipalveluissa voi vaikuttaa moni asia. Yksi asia on lisääntynyt, miehiä osallistava työote eri palveluissa. Esimerkiksi perheiden kanssa tehtävässä työssä mies saattaa tuntea jäävänsä ulkopuoliseksi perheen asioissa, jos palvelut keskittyvät äitiin ja lapseen. Olisi siis tärkeää, että esimerkiksi perhetyö olisi kokonaisvaltaista perheen auttamista. Näin myös isät saavat tarvitsemaansa apua. Olivat syyt miesasiakkaiden lisääntymiseen mitkä tahansa, niin voidaan joka tapauksessa todeta, että mieserityisille palveluille on ehdottomasti tarvetta tulevaisuudessakin. Tätä työtä tekevät erityisesti kolmannen sektorin toimijat, eli järjestöt. Koen, että tämänkin takia järjestöjen tukeminen Suomessa on erityisen tärkeää. Hyvät sosiaalipalvelut kuuluvat kaikille.

 

Rebekka

Lyömättömän Linjan harjoittelija

Sosiaalityön opiskelija, Turun yliopisto

 

Lähteet:

Ensi- ja turvakotien liiton tilastoja

https://ensijaturvakotienliitto.fi/vaikuta-yhteiskuntaan/tilastotietoa/

Setlementtiliitto, miksi tehdä poika- ja miestyötä sukupuolisensitiivisellä työotteella?

https://www.setlementti.fi/poikajamiestyo/mista-on-kyse/

THL alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010-2015

http://www.terveytemme.fi/ath/2013-2015/graph/userselect.php?alue1=ath_01&alue2=ath_1001&osoitin=ath_service_info_cr&kuvio=gender_educ3&laheta=N%E4yt%E4

Peter Peitsalo (2008) Mieserityisyys ja hyvinvointi.

https://www.miessakit.fi/easydata/customers/miessakit/files/Liitetiedostot/extraURHO_1-08.pdf

 

Joskus äitini opetti minulle

Ihminen oppii kolmella eri tavalla: ensimmäinen tapa on harkitsemalla, se on kaikista jaloin tapa, toinen tapa on jäljittelemällä, se on kaikista helpoin tapa ja kolmas tapa on kokeilemalla, se on kaikista katkerin tapa. Miksi sinä Ville kiipeät aina perse edellä puuhun?

Tämä on jäänyt pinttyneesti mieleeni nuoruus vuosiltani, jolloin tuli tehtyä sitä sun tätä. Kaikista asioista en voi olla ylpeä ja osan olisi voinut varmasti jättää tekemättäkin, mutta toisaalta asiat ovat menneitä ja niistä on selvitty ja opittu. Olen usein pohtinut mitä, jos ihmiselle annettaisiin aikakone, jolla voisi palata ajassa taaksepäin. Kuinka moni sitä käyttäisi ja millaisia asioita ihmiset omassa elämässä muuttaisivat? Muuttaisivatko he elämästään pois kaiken pahan ja ikävän, vai vaan osan siitä, niin minkä osan he pitäisivät?

Filosofi Lauri Järvilehto puhui kirjassaan ”Tee itsestäsi mestari ajattelija”, kuinka tunteet sitovat ajatuksia ja kokemuksia tehokkaammin mieleen. Tähän voidaan liittää esimerkiksi: on vaikea muistaa mitä söi kaksi viikkoa sitten lounaaksi töissä, mutta jos kysytään missä on syönyt erittäin hyvää tai kamalaa ruokaa niin joku ravintola tulee mieleen varmasti vielä kauemman ajanjakson takaa. Johtopäätöksenä voisi ajatella, että tunteet opettavat meitä tekemään valintoja, ne näkyvät asioina, joita teemme ja asioina, joita emme enää koskaan tee. Tunteet myös toimivat valintojen perusteluina. Esimerkiksi jos miettii pikaruoka ketjuja ja järkipohjaisia ajatuksia miksi haluan mennä sinne syömään ensiksi ei taida tulla mieleen ruuan positiiviset terveysvaikutukset. Perusteluina käytetään, että no, koska se on vaan niin hyvää, tai se on vaan niin nopeeta, kun tänään ei jaksa tehdä ruokaa. Tästä voidaan huomata tunnepohjaiset valinnat, joissa järki ei ole ensisijainen päätöksentekoväline. Tunnekokemukset myös ovat osana meidän mielensisäistä ennakointijärjestelmäämme, joka auttaa meitä suojautumaan vaaroilta tai kannustavat toimimaan uudestaan samalla tavalla.

Itseapu kirjailija Mark Manson kertoi kirjassa, ”Kuinka olla piittaamatta paskaakaan”, siitä, että tunteet ovat yksinkertaisimmillaan mittareita siitä, että asiat ovat joko hyvin tai sitten huonosti. Manson oli myös kehittänyt hahmon nimeltä Pettymys panda, jonka tarkoituksena on tulla ovelle kolkuttamaan aina silloin kun olet ratkaissut yhden ongelman. Pettymys pandan tehtävä on tulla kertomaan, että tässä sinulle uusi ongelma. Esimerkkinä, jos riitelet puolison kanssa siitä, että ei ole yhteistä aikaa ja sitten, kun olette vihdoin saaneet järjestettyä yhteistä aikaa, niin seuraavaksi ongelmaksi nousee, että mitä ajalla tekisi. Manson painottaa, että elämän yksi tehtävä on ratkaista ongelmia.

Väkivalta on aina tuomittava teko ja eikä siitä neuvotella. Hyvin harvoin lähisuhdeväkivalta on järkipohjainen valinta ja tarkkaan suunniteltua. Lähisuhdeväkivaltaan usein liittyy hermojen menettäminen, tapahtuu jotain, joka saa minut menettämään kontrollin ja tunteet ottavat vallan ikävin seurauksin. Lyömättömään Linjaan hakeutuu kuitenkin miehiä, jotka ovat varmasti yrittäneet ratkaista tätä ongelmaa itsekseen, mutta kokevat tarvitsevansa apua ja neuvoja siihen, miten sen tehdä. Tämä on hyvä asia, että ihmiset hakevat apua. Joskus täytyy kiivetä elämässään perse edellä puuhun, jotta oppisi kääntymään oikeinpäin.

Ville Uurtio

Väkivaltatyön asiantuntija

Lyömätön Linja Espoossa Ry

 

Miehen Linja toteutti neljännen kerran Miehen Linjan Dialogifoorumin, jonka teemana oli ketä me pelkäämme ja miksi? Tilaisuuteen osallistui eri järjestöjen sekä kaupungin työntekijöitä.

Dialogifoorumissa keskusteltiin median vaikutuksesta ennakkoluulojen ja asenteiden muodostumiseen maahanmuuttajia kohtaan. Ihmisillä on tapana tehdä lokerointia ja yleistyksiä. Media tiedottaa asioista, mutta voi jättää yksityiskohtia pois siitä syystä, että niitä ei pidetä merkittävinä tai kiinnostavina. Pois jääneellä tiedolla on kuitenkin merkitystä lukijoiden muodostamiin käsityksiin maahanmuuttajista. Ihmiset muodostavat fantasioita todellisen tiedon sijaan. Yhden tai muutaman ihmisen toiminnat vaikuttavat kuvaan siitä, minkälainen ihminen on, jos hän tulee eri maasta. Jos ihmiset keskustelisivat eri maista tulleiden kanssa heidän tavoistaan, tietoisuus lisääntyisi, mikä voisi auttaa erilaisten stereotypioiden sekä ennakkoluulojen ennaltaehkäisemisessä. Valitettavasti avoimelle keskustelulle ei mahdollisuutta nykyään median suuren vaikutuksen vuoksi. 

Median lisäksi kohtaamisen merkitys nousi keskusteluissa esille. Foorumin julkilausumaksikin muodostui ihminen ihmisenä sekä ihminen ihmisten asioilla. Työntekijän kohdalla tarkoitetaan rinnalla kulkeminen eikä perinteistä vastakkainasettelua. Työntekijöiden tulisi myös keskustella maahanmuuttajien kanssa Suomen viranomaisten roolista, maahanmuuttajan tavoista sekä siitä, millä tavalla maahanmuuttaja haluaisi, että hänestä puhutaan. Moni maahanmuuttaja ei luota viranomaisiin, koska omassa maassa viranomaiset ottavat esimerkiksi lahjuksia vastaan. Työntekijän tulee muodostaa luottamus maahanmuuttajan kanssa ja siksi yhteiset keskustelut ovat merkittäviä. Ne lisäävät sekä työntekijän että maahanmuuttajan tietämystä. 

Olen ollut Lyömättömällä Linjalla harjoittelussa 13 viikkoa ja huomannut todeksi sen, että asioista keskustelemisella on todella merkitystä. Oma käsitykseni maahanmuuttajista on muuttunut tämän vuoden aikana, kun olen tutustunut heihin paremmin ja oppinut uutta. Suurin osa omista ennakkoluuloistani ja asenteistani on muodostunut median kautta. Ketä me pelkäämme ja miksi? voisi liittää myös muitakin kysymyksiä. Mistä pelko saa alkunsa? Miksi pelkäämme? Onko kyse tietämättömyydestä, traumasta vai opitusta asiasta? 

Ketä sinä pelkäät ja miksi? Mieti asiaa ehkä sinulle selviää jotain uutta itsestäsi.

 

Heini

Lyömättömän Linjan kesäsijainen

facebook_page_plugin