Miehen Linjassa asiakaskunnan jatkuva kasvu on hyvä esimerkki vuorovaikutuksesta asiakas- ja kehittämistyön välillä. Yhteistyön malleja on kehitetty, testattu, muunnettu ja vahvistettu asiakastyön kokemusten perusteella.
Miehen Linja toimii välimaastossa, missä mies-, väkivalta- ja maahanmuuttajatyö kohtaavat. Eri näkökulmien yhdistäminen tällaisessa ”monikulttuurisessa” työympäristössä ei ole aina ollut helppo tehtävä. Monikulttuurisuus ja jatkuva kansainvälistyminen muuttavat olemassa olevia asiakastyön muotoja ja avaavat uusia perspektiivejä.
Syksyllä 2008 aloitettiin ennaltaehkäisevä ryhmätoiminta, joka on tarkoitettu kulttuurisesti homogeenisille maahanmuuttajamiehille. Rohkaisevia kokemuksia on ollut tähän asti paljon ja ennaltaehkäisevä trendi vahvistuu Miehen Linjan toiminnassa. Lähisuhde- ja perheväkivaltaa lähestytään informatiivisella tasolla, mikä antaa maahanmuuttajamiehille mahdollisuuden tunnistaa sitä turvallisessa ympäristössä. Tunnistamisen jälkeen mies voi ottaa myös vastuun omista teoistaan.
Monet indikaattorit kertovat Miehen Linjan toiminnan tarpeista ja onnistumisista. Asiakaskunnan jatkuva kasvu, tunnettavuuden nousu ja asiantuntijuuden kehittyminen antavat Miehen Linjalle eväitä produktiiviseen tulevaisuuteen. Rahoittajat ovat luottaneet Miehen Linjan toimintaan. Vuodesta 2008 lähtien myös Espoon kaupunki on rahoittanut Miehen Linjaa. Iloisena uutisena voimme todeta, että vuodesta 2010 lähtien Miehen Linja ei ole enää projekti, vaan se pääsi Raha-automaattiyhdistyksen kohdennetun toiminta-avustuksen piiriin.